Tavoittelemme ylemmille toimihenkilöille työehtosopimustasoisia kirjauksia näistä asioistaa:
Työaikapankista sopimiseen raamitYTN:n tavoitteena on sopia nykyistä joustavammasta työajan käytöstä työaikapankin avulla. Työnantaja haluaa kuitenkin pitäytyä linjassa, jonka mukaan ylempien toimihenkilöiden kanssa ei tehdä sopimusta. Paperiteollisuudessa muiden henkilöstöryhmien kanssa työaikapankin käyttömahdollisuudesta on kuitenkin jo sovittu. YTN on esittänyt, että työaikapankin perustamismahdollisuudesta sovittaisiin valtakunnan tes-pöydässä työaikalain edellyttämällä tavalla. Työajan talteen keräämisestä ei voi laillisesti sopia yli 40 tuntia suuremmasta kertymästä esimerkiksi työsopimuksessa, vaan siitä on ensin sovittava työaikalain edellyttämällä tavalla.
Työaikapankki on yksilöllinen mahdollisuus, ei kollektiivinen pakkoTyöaikapankki voidaan toteuttaa eri tavoin, ja toimivan järjestelmän synnyttäminen edellyttää yrityskohtaista räätälöintiä. Yksinkertaisimmillaan työaikapankkijärjestelmä voitaisiin toteuttaa laajentamalla jo nyt käytössä olevaa liukumajärjestelmää lain sallimasta + 40 tunnista esimerkiksi + 80–120 tuntiin täysin olemassa olevien työaikajärjestelmien puitteissa. Jokainen yritys räätälöisi yhdessä henkilöstönsä edustajien kanssa juuri heidän tarpeisiinsa soveltuvan ratkaisun. Liitot antaisivat tarvittaessa neuvoja ja ohjeita. Viime kädessä jokainen yksittäinen ylempi toimihenkilö päättäisi itse pankin käytöstä, eli tallettaisiko hän työaikapankkiin esimerkiksi liukumia, ylitöitä, etätyöaikaa, matka-aikaa, pekkaspäiviä, vuosilomia sekä milloin työtehtävät sallisivat vastavuoroisesti vapaan pitämisen.
Työaikapankki on kaikkien etu- Mahdollistaa + 40 tuntia liukumasaldon ylittävän työajan talteen keräämisen. Ilman valtakunnallisella työehtosopimuksella sopimista laillinen työaikaliukuman yläraja on + 40 tuntia. - Mahdollistaa paikallisesti sopien muualla kuin työpisteessä tehdyn työskentelyn kirjaamisen talteen. - Säästää myös työnantajaa lomautuksien raskaista yt-menettelyistä tuotannonvaihtelutilanteessa Näin työaikapankeista on sovittu muissa YTN:n työehtosopimuksissa:- Energiateollisuus: + 100 tunnin liukuma mahdollinen paikallisesti sopien. |